Tulossa motilla
Syksy on saatu motilla mukavasti käyntiin, Rope Nighteissa on ollut hyvä tunnelma ja jo pari vuotta sitten visioimani poikkitaiteelliset klubi-illat alkavat olemaan todellisuutta - Kiitos kaikille kävijöille!
Kaiken kaikkiaan tuntuu, että Shibari valloittaa kovaa vauhtia sydämiä ympäri maan (ja maailman)! On mahtavaa saada seurailla tätä kehitystä monella tapaa aitiopaikalta tapahtumissa kiertäessäni ja täällä Jyväskylässä omia järjestäessä. Suuntimat ovat hyvät!
Oikeastaan poikkeuksetta studion ja iltojen tunnelmaa, sekä turvallisuutta kehuvat kommentit tukevat sitä kokemusta mikä itselläkin on ollut: Paikalle löydetään erilaisista taustoista käsin mutta hyvin mukaan solahtaen. Ja usein myös toistamiseen. Hyvä mielihän siitä tulee - ei voi minkään!
Toivottelen tervetulleeksi myös motin Discord-serverille, mikäli kaipaa kytkyjä myös tapahtumien ulkopuolella.
Vuodenvaihde ja alkuvuosi mennään samalla ajatuksella eli ainakin kertaalleen kuussa on alkeistyöpajaa, sekä yleinen Rope Night ja lisäksi hieman spessuja siellä täällä.
Joulukuun aloittaa Kappelilla Ekstaattiset Tanssit, joissa olen itse tällä kertaa vain tilan tarjoaja ja varsinaiset tapahtumainfot ja liput löytyvät alempaa linkin takaa järjestäjän sivuilta. Tervetuloa matkalle!
Tammikuulle tulossa mm. itse vetämäni intensiiviviikonloppu suspensioiden alkeisiin ja Rope Night -kemuihin tekeen paluun saareen myös Saara Kantanen, joka tulee esiintymään ja motille viikonlopun ajaksi. Yksäreitä kannattanee alkaa kyselemään! Good Stuff!
Kalenteroidut tapahtumat
- Pe 1.12 - Ekstaattiset tanssit (Ulkopuolinen järjestäjä. Infot täällä)
- La 16.12 - Introduction to Shibari + Rope Night
- La 13.1 - Introduction to Shibari
- La 20.1-Su 21.1 - Introduction to Suspensions + Rope Night (Performing: Saara Kantanen)
- La 10.2 - Introduction to Shibari + Rope Night
- Su 11.2 - Deepening the Basics
- La 17.2 - Moth Goes Kink Vol.2 (private party)
Introduction to Shibari
- Introduction to Shibari
- La 16.12 12-16
- Teema: Alavartalon sidonnat
- 39€ – studiomoth.net/shop
Tutustumme vaihtuvien alkeisystävällisten harjoitusten kautta Shibari-sidonnan teknisiin ja tunneilmaisullisiin sisältöihin. Tämän kertaisena painotuksena alavartaloon tehtävät sidonnat.
✨Kommunikaatio & Yhteys✨
Luottamus, sekä omien rajojen ymmärtäminen ja kommunikointi luovat pohjaa turvallisille sessioille, sitojan ja sidottavan välille syntyvälle tunneyhteydelle.
✨Taide & Tekniikka✨
Käydenkäsittelyyn, erilaisiin kitkoihin ja sitomisen peruspalasiin, sekä tekemisen syventyessä monimutkaisempien sidontojen tekemiseen liittyvää oppimista. Haluamme sidontojemme olevan paitsi funktionaalisia myös esteettisesti kauniita.
✨Narratiivi & Intentio✨
Jokainen shibarisidonta kertoo tarinan. Mikä on intentiomme tekemisen takana ja millaisia emotionaalisia maisemia haluamme maalata? Millaisia sävyjä haluamme yhteisen jaetun kokemuksemme olevan?
✨Anatomia & huolenpito✨
Turvallisen ja riskitietoisen tekemisen varmistamiseksi meidän on ymmärrettävä ihmiskehoa, sen vahvuuksia, heikkouksia ja erilaisia huomiota vaativia signaaleita. Kehon liikuttaminen hallitusti on myös dynamiikan väline.
Kuva: Black Pinion
Moth Rope Night
- La 16.12 18-00
- Teema: Kohtaamisia ja vaihtuvia sidontapareja
- 10€ – studiomoth.net/shop
Vuoden viimeinen Rope Night, ollaan puoleen yöhön asti auki. Rentoudutaan ja päätellään vuotta perinteikkäästi seuraleikein. Teemme yhdessä kohtaamis- ja neuvotteluharjoituksia ja lähdemme iltaan rohkeudella kohdata ja vaihtaa sidontapareja lyhyisiin sidontasessioihin, minkä jälkeen ilta jatkuu vapaamuotoisesti – toki kaiken yhteisen toiminnan ollessa illoissa vapaamuotoista ja -ehtoista.
Ota mukaan pikkujouluhengessä nyyttärimeiningillä omat eväät. Talo tarjoilee glögit.
Moth Rope Nights on moderni nyökkäys 1900-luvun puolenvälin underground-klubien avantgarde-hengelle aikana, jolloin ei-valtavirtaan kuuluvia erotisismin muotoja sisältäviä tapahtumia järjestettiin piilossa yleiseltä katseelta.
Motin illoissa yhdistyy mahdollisuus tutustua ohjatusti Shibari-sidontaan, tutustua muihin aiheesta kiinnostuneisiin ja viettää rentoa tunnelmallista klubi-iltaa musiikista ja sallivasta ilmapiiristä nauttien.
Mitä odottaa (iltakohtaisesti vaihdellen):
- Sidontaopetusta (Sisällöt kevyitä, ei työpajaformaaleita).
- Sessioesityksiä paikallisen yhteisön, sekä vierailevien artistien toimesta.
- Artist talkit
- DJ / Live äänimaisemia / iltaa varten luotuja inspiroivia ja tunnelmaan saattelevia soittolistoja.
- Luottamusta ja keskinäistä kunnioitusta korostava turvallisempi tila.
- Pieni kahvio josta kahvia/teetä/välipalaa pikkurahalla.
Introduction to Shibari
- La 13.1 12-16
- Teema: Dekoratiiviset sidonnat
- 39€ – studiomoth.net/shop
Tutustumme vaihtuvien alkeisystävällisten harjoitusten kautta Shibari-sidonnan teknisiin ja tunneilmaisullisiin sisältöihin. Tämän kerran teemana tutustumme dekoratiivisiin sidontoihin kuten Hishi / Diamond pattern. Sopivaa erityisesti jos tykkää tehdä sidontoja vaatteiden alle tai muuten vaatemaisesti koristeeksi.
Kuva: Black Pinion
Introduction to Suspensions
- Jyväskylä
- La. 20.1 – Su. 21.1 11-17
- 190€ – studiomoth.net/shop
- sis. pääsy lauantain Rope Nightiin (Saara Kantanen esiintyy)
Tervetuloa tutustumaan suspensiosidontaan kaksipäiväisessä työpajassa hieman puolessa välissä Rope Nighteissa juhlien.
Työpaja sopii sitojana sinulle joka teet jo jonkinlaista ylävartalon harnessia/alavartalon sidontaa sujuvasti, saatat osata esimerkiksi futomomon, perusköydenkäsittelyssä alkaa olemaan rutiinia ja sidot ylipäätään säännöllisesti. SCT, DCT, counter tension, x-friction jne. ovat sinulle tuttuja käsitteitä.
Työpaja sopii hyvin myös suspensioista kiinnostuneelle bottomille ensikosketukseksi. Sidontademojen variaatiot tarjoavat lisähaastetta jo hieman kokemusta omaaville ja demot voidaan tehdä myös puolisuspensioina. Funktionaalisuuden lisäksi haluamme sidontojemme olevan myös esteettisesti kauniita.
Työpajan ensimmäinen päivä koostuu suspension alkeista, linjojen oikeaoppisesta lukituksesta, sekä suspensiodemoista käyttäen mm. erilaisia hands free / hands front -harnesseja.
Toinen päivä rakentuu Takate Koten ympärille eli haemme syvempää ymmärrystä siihen kuinka olkapäiden lukittuminen oikein, wrappien asemoinnit, köysikireydet, kitkat jne. toimivat tehdäksemme suspensiosidontaa turvallisesti tässä klassisessa sidonnassa.
Bottom-kohtaiset tarpeet huomioidaan TK:ta tehdessä mutta työpajan rakenne on lähtökohtaisesti suunniteltu toisen päivän osalta siten, että kädet saa selän taakse ranteet vastakkain kohtalaisen helposti. Mikäli asia mietityttää, niin ole yhteydessä.
Teemme TK:ta hyödyntäen suspensiodemoja joko puoli- tai täysisuspensioon osallistujien tason mukaisesti.
Opettaja: Vesa Muhonen
Vesa on ajautunut opettamaan hieman vahingossa viimeisen parin vuoden aikana, alun ajatuksesta vain tilan fasilitoimisesta ja tuontiopettajien kutsumisesta, kohti säännöllistä työpajojen järjestämissä Studio Mothilla.
Viimeisen kahden vuoden aikana olen käynyt mittauttamassa osaamistani useiden suomalaisten, sekä kansainvälisten opettajien työpajoissa ja omassa opetuksessani tuon niistä opeista parhaiten omaan tekemiseeni integroituneita tekniikoita. Eri tyylisuuntauksista inspiroituen mutten sellaista edustaen.
Kuva: Anne
Huomioitavaa
- Omat köydet. Jos et ole varma köysiesi soveltuvuudesta, kysy.
- Työpajapäivä sisältää omatoimilounastauon. Pientä välipalaa ja kahvi/tee talon puolesta. Studiolla jääkaappi/mikro.
- Osallistujille vapaa pääsy lauantain Rope Nightiin, jossa esiintymässä Saara Kantanen.
Kuva: Anne
Introduction to Shibari
- La. 10.2 12-16
- 39€ – studiomoth.net/shop
Tutustumme vaihtuvien alkeisystävällisten harjoitusten kautta Shibari-sidonnan teknisiin ja tunneilmaisullisiin sisältöihin.
✨Kommunikaatio & Yhteys✨
Luottamus, sekä omien rajojen ymmärtäminen ja kommunikointi luovat pohjaa turvallisille sessioille, sitojan ja sidottavan välille syntyvälle tunneyhteydelle.
✨Taide & Tekniikka✨
Käydenkäsittelyyn, erilaisiin kitkoihin ja sitomisen peruspalasiin, sekä tekemisen syventyessä monimutkaisempien sidontojen tekemiseen liittyvää oppimista. Haluamme sidontojemme olevan paitsi funktionaalisia myös esteettisesti kauniita.
✨Narratiivi & Intentio✨
Jokainen shibarisidonta kertoo tarinan. Mikä on intentiomme tekemisen takana ja millaisia emotionaalisia maisemia haluamme maalata? Millaisia sävyjä haluamme yhteisen jaetun kokemuksemme olevan?
✨Anatomia & huolenpito✨
Turvallisen ja riskitietoisen tekemisen varmistamiseksi meidän on ymmärrettävä ihmiskehoa, sen vahvuuksia, heikkouksia ja erilaisia huomiota vaativia signaaleita. Kehon liikuttaminen hallitusti on myös dynamiikan väline.
Deepening the Basics
- Su. 11.2 12-16
- 39€ – studiomoth.net/shop
- ✨Teema: Takate Kote✨
Sunnuntain työpaja on suunnattu teille, joilla on jo rutinoituneempaa köydenkäsittelyä ja peruskitkojen hallinta on tuttua. Työpajassa kasvatamme “työkalupakkia” kompleksisemmilla sidonnoilla ja tutkimme kuinka niiden kanssa on mahdollista syventää sessiokokemusta.
Tällä kerralla perehdymme TK:hon ja ja sen hyödyntämiseen lattiasidonnassa. Työpajassa tehdään liikkuvuus huomioiden tarvittaessa myös low hands -versio mutta työpajan rakenne on lähtökohtaisesti suunniteltu siten, että kädet saa selän taakse ranteet vastakkain kohtalaisen helposti. Mikäli asia mietityttää, niin ole yhteydessä, niin jutellaan tarkemmin läpi.
haemme syvempää ymmärrystä olkapäiden lukitsemiseen, köysien asemointiin ja tiukkuuksiin, sekä kitkojen toimintaan.
Kuva: Anne
Moth Goes Kink Vol.2
- La 17.2
- Invite only
Studio Mothin jo legendaariset kinkybileet tulevat taas ja kaikki on taas myös erikoismeininkiä. Tällä kertaa bileet järjestetään kutsuperiaatteella ja hieman pienemmälle porukalle kuin viimeksi. Kutsuja lähtee lähtökohtaisesti viime kemuissa olijoille ja paikat lukitaan nopeusjärjestyksessä.
Mikäli luulet, että sinulla voisi olla illan teemaan sopiva performanssi tai muu skillssi taskussa -> Ota yhteyttä.
Kuva: Black Pinion
Pidemmällä olevien tapahtumien infot täydentyvät vielä matkan varrella mutta kerrankin nyt päivämääriä hieman ajoissa eetteriin! Tästä minulle on mainittu, joten ole hyvä voit varata jo tammikuulle Rope Nightit!
Mukavaa ja rentouttavaa vuodenvaihdetta kaikille studion toimintaa seuraileville ja toivottavasti törmäämme tapahtumissa.
Vesa
Motti / Kappeli